PENTUJA


Seuraavan kerran meillä on pentuja aikaisintaan vuoden 2018 lopulla.
Emänä olisi joko oma Marttamme (FI MVA Calawan Gerda) tai sijoitusnarttuni Iitu (Kompiaisen Garsee Meininki). Martalla on jo yksi pentue: heinäkuussa 2016 syntynyt J-pentueeni. Martan silmät tulee tarkastaa uudelleen ennen astutusta. Iitu terveystarkastetaan kesällä 2018, kunhan se on täyttänyt kaksi vuotta. Urokset ovat vielä harkinnassa.


1.7.2017 Kaikki K-pennut ovat muuttaneet omiin koteihinsa - kotiin jäi ilahduttamaan töpötyttönen Kajsa



12.5.2017 K-pennut viikon ikäisiä: kaikki ovat pontevia, ruoka maistuu ja isoin uros on jo yli puolikiloinen



6.5.2017 K-pentueen ensimmäinen vuorokausi on mennyt hienosti










5.5.2017 Calawan K-pentue (Krösaskogens Zune "Nasu" - Calawan Halla "Halla") syntyi

Lopulta Hallan vatsassa majaili kahdeksan pentua, joista ikävä kyllä yksi syntyi kuolleena takajalat edellä. Pentulaatikossa on tasakokoinen ja tasaisen virkeä seitsemän pennun porukka: neljä urosta (1 töpö) ja kolme narttua (2 töpöä). Kaikkihan ovat harmaita, töpö uros muita tummempi. Valkoista pennuissa on vähän. Oli aikamoinen jännitysnäytelmä tämä synnytys, mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin ja Halla synnytti pennut aivan itse.

30.4.2017 Hallalla 56 vuorokautta takana - pennut syntyvät ensi viikolla

23.4.2017 Vuorokausia takana 49 - Halla muutti meille

Hallan vatsa on viikossa kasvanut sen verran, että melko varmasi pentuja on enemmän kuin kolme. Veikkaukseni on nyt viisi. Todennäköisimmin pennut syntyvät ke 3.5. - pe 5.5. Pitäkäähän peukut edelleen tanakasti pystyssä, ettei ainakaan Hallalle satu mitään ikävää loppuaikana!




15.4.2017 Jännitys tiivistyy: 41 vrk astutuksesta - viikon kuluttua Halla muuttaa meille



3.4.2017 Hallan masussa näkyi selvästi kolme pentua - toivottavasti siellä on pari enemmän kasvamassa ja kaikki menee kuukauden verran ongelmitta


5.3.2017 Sijoitusurokseni Nasu (Krösaskogens Zune) on astunut sijoitusnarttuni Hallan (FI MVA Calawan Halla)

Halla on menossa ultraan huhtikuun ensimmäisellä viikolla. Mikäli pentuja ilmaantuu, ne syntyvät toukokuun ensimmäisellä viikolla ja ovat luovutusikäisiä juhannuksen tienoilla. Pennut ovat harmaita pitkä- tai töpöhäntiä.

Mahdolliselle sijoitusnartulle etsitään yhteistyökykyistä ja -haluista kotia mahdollisimman läheltä Parikkalaa.



SUUNNITTEILLA K-PENTUE KEVÄÄLLE 2017

Pentue KoiraNetissä

Isä
Krösaskogens Zune "Nasu"

- lonkat B-B, kyynärät 1-1, polvet 0-0 sekä selkä (VA0, LTV0) ja silmät terveet
- ei kanna valkoista väriä eikä pitkäkarvaisuutta, gööttien silmäsairauden markkeritestin osalta pienin mahdollisuus sairastua (AA)
- normaali purenta, kaikki hampaat
- näyttelystä 3 x ERI, VARA-SERT
- suorittanut Ruotsissa MH-testin (laukausvarma) ja verijäljen taipumuskokeen (ks. SKK Hunddata)
- vakaa, avoin ja rauhallinen luonne



Emä
FI MVA Calawan Halla "Halla"

- lonkat A-A, silmät, kyynärät, polvet ja selkä (LTV0) terveet
- kantaa valkoista väriä, ei kanna pitkäkarvaisuutta, gööttien silmäsairauden markkeritestistä tulos AA eli pienin riski sairastua
- ei paimennustaipumusta
- normaali purenta, kaikki hampaat
- iloinen ja avoin luonne





14.9.2016 Martan ja Dodiin söpö nelikko - Anneli, Juno, Joshi ja Mauri - ovat muuttaneet omiin koteihinsa - hyvää ja tervettä elämää teille kaikille!



23.8.2016 Martan ja Dodiin pennut kuukauden ikäisiä - ulkoilu ja autoilu ovat alkaneet, ja Eve-tätikin on päässyt tohinoihin mukaan



23.7.2016 Martan pennut syntyivät - kaikilla on jo omat kodit tiedossa

Pennut syntyivät perjantai-illan ja lauantaiaamun aikana, kun Martan raskautta oli takana 57. - 58. vuorokautta. Odotin pentujen syntyvän muutaman päivän myöhemmin.

Synnytys alkoi vihreällä vuodolla, mikä merkitsee istukan irtoamista joko kokonaan tai osittan. Tämän vuoksi pentueessa on sitten yleensä yksi tai useamp kuollut pentu. Eläinlääkärissä kävimme perjantai-iltana ja lauantaiaamuna. Martta synnytti kaikki pennut itse. Lopputuloksena kahdeksasta pennusta puolet syntyi kuolleena ja puolet tuhisee nyt pontevina pentulaatikossa. Martta on ollut hyvässä kunnossa koko ajan.

Pentueessa on kolme urosta (töpö harmaa, töpö ruskea ja pitkähäntäinen ruskea) sekä yllätyspentuna valkoinen pitkähäntäinen narttu. Kaikki pennut on varattu.



23.6.2016 Martta on ultrattu:
masussa näkyi selvästi 4 pentua, mutta arvio on 4 - 8

Pennut syntyvät siis heinäkuun 25. päivän tienoilla ja ovat luovutusikäisiä syyskuun 10. päivän tienoilla.

26.5.2016 Dodii (FI MVA Kompiaisen Doktorin Erikoinen) on astunut Martan (FI MVA Calawan Gerda)

Martta on menossa ultraan juhannusviikolla. Mikäli pentuja tulee, ne syntyvät heinäkuun 25. päivän tienoilla ja ovat luovutusikäisiä syyskuun 10. päivän tienoilla.

Hallan (FI MVA Calawan Halla) astutus on ohjelmassa ehkä seuraavasta juoksusta, joka on syyskuun paikkeilla.

Halla ja Martta on terveystarkastettu hienoin tuloksin joulukuussa 2015: molemmilla on A-lonkat sekä terveet silmät, polvet, kyynärät ja selät. 

Neidot on paimennustaipumustestattu heinäkuussa 2015: Martta osoitti erittäin hyvää paimennustaipumusta, Hallalla ei paimennustaipumusta ollut. Martta on jalostustarkastettu syyskuussa 2015: yleisvaikutelma erittäin hyvä, hyväksytään jalostukseen. Hallaa ei ole vielä jalostustarkastettu liian vähäisen iän takia. Molemmilla nartuilla on kaikki hampaat ja avoin sekä iloinen luonne. Ne ovat olleet tähän saakka täysin terveitä. Martta on enemmän työkoiratyyppiä, ja sillä löytyy suurta intoa agilityn parissa. Martta on startannut yksissä virallisissa kisoissa toukokuussa 2016.


SUUNNITTEILLA J-PENTUE KESÄLLE 2016

Isä
FI MVA Kompiaisen Doktorin Erikoinen "Dodii"
- lonkat B-B, silmät, kyynärät, polvet ja selkä terveet
- kilpailee agilityssä mini3-luokassa
- ei paimennustaipumusta



Emä
FI MVA Calawan Gerda "Martta"
- lonkat A-A, silmät, kyynärät, polvet ja selkä terveet
- gööttien silmäsairauden markkeritestistä tulos AA eli pienin riski sairastua
- erittäin hyvä paimennustaipumus
- jalostustarkastettu: yleisvaikutelma erittäin hyvä, hyväksytään jalostukseen
- agility: MINI1




*************

Pennut luovutetaan vastuuntuntoisiin koteihin

Pennut saavat mukaansa Uusi omistaja saa halutessaan

Pennut kasvavat meillä kotona ihmisten ja koirien kanssa. Ne on totutettu hoitotoimenpiteisiin. Koska ne on teetetty pitkäaikaisen mietinnän tuloksena, toivoisin uusien omistajien pitävän minuun yhteyttä jatkossa niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Opastan teitä mielelläni rotua koskevissa asioissa yli 20 vuoden kokemuksella.





Tiedustelut:
Anne Laamanen
Kennel Calawan

050 532 8587
anne.laamanen@pp.inet.fi